Kärsitkö niskavaivoista? Tämä on sinulle!

 

Monet meistä kärsivät niska- ja hartivaivoista. Ensimmäinen mikä yleensä tulee mieleen asian korjaamiseksi, on venyttely ja hieronta. Molemmat ovatkin toimivia hoitokeinoja, mutta jos pysyvämpää ratkaisua ongelmalle haet, on syytä myös vahvistaa niskaa.

Aloitetaanpa niskan ja kaulan anatomian peruskusrssista. Hyvin pelkistetystä sellaisesta. Niskan- ja kaulan alueen lihasten tehtäviin kuuluu niskarangan koukistus, niskarangan ojennus, niskarangan taivutus sivulle ja niskarangan kierto. Lisäksi niskan lihakset pitävät päätä paikoillaan, eli varmistavat että pää pysyy pystyssä.

Jatketaan pienellä historiapläjäyksellä. Evoluution myötä ihminen on ruvennut viettämään enemmän aikaa istuma- asennossa. Ajan saatossa tähän istumiseen on myös liitetty kirjoja, papereita, näyttöjä ja erilaisia näperrettäviä vempaimia. Monet näistä ajanvietteistä vaativat katseen suuntautumista alaviistoon, ja täten istuma- asennon kumartumiseen.

Aikuisen ihmisen pää painaa n 5kg. Pää on suunniteltu pysymään rangan jatkeena. Jos päätä taivuttaa eteenpäin 2,5cm, sen paino tuplaantuu, joten niskan lihaksiin kohdistuva paino on tällöin n 10kg. Kuvittelepa vaikka että kannat kauppakassia kaupasta kotiin. Jos päätät pitää kassia hieman kehon etupuolella koko matkan, on selvää että lihaksia rupee hapottamaan jossain vaiheessa. Sama ilmiö pätee pään roikottamiseen.

Asian korjaamiseksi on syytä tietenkin ensisijaisesti korjata pään asento. Jos esimerkiksi työpisteesi näyttö on edessäsi alaviistosti, tulisi se nostaa ylemmäksi, jotta katse suuntautuu eteenpäin ja korjaa pään asennon. Niskaa tulisi myös aktivoida työpäivän aikana, jotta päätä kannattelevat ja ryhtiä ylläpitävät lihakset pysyisivät ”aktiivisempana” ja jaksaisivat kannatella päätä paremmassa asennossa. Videolla muutama liike niskan vahvistamiseksi.

Jos kärsit niskavaivoista, ja vaikka et kärsisikään, ota tavaksi pitää säännöllisiä jumppataukoja n 30min- 60min välein. Voit esimerkiksi vaihdella venytysten ja vahvistavien liikkeiden välillä. Ota kokeiluun ja kerro meille miten toimii!