Ensimmäisessä prepissä maaliskuussa kävimme läpi kaikki perusliikkeet ja yhdenmukaistimme tapaamme opettaa niitä, viime viikolla keskityimme enemmän hyvän valmentajan peruskriteereihin. Koulutuspäivä herätti taas paljon ajatuksia ja mikäs sen innostavampaa.

Coach Kullberg Jr. opettamassa soututekniikkaa
Helsinki Showdownin karsintojen alla.


Saman asian voi sanoa monella eri tavalla. 


Pää käsien väliin. Korvat piiloon. Mieti sukeltamista. Same same but different. Ihmiset oppivat eri tavalla – yksi näkemällä, toinen tekemällä, kolmas kuulemalla. 

Vaikka opetamme samoja asioita, jokainen tekee sen omalla, persoonallisella tavallaan, jolloin mahdollisuus antaa juuri se oikea ärsyke on moninkertainen.

Hyvä koutsi osaa kertoa monimutkaisen asian yksinkertaisesti, monella eri tavalla ja antaa lisäksi mielikuvia. Jokaisella on varmasti myös oma lempikoutsi, joka osaa kertoa tai näyttää asiat juuri itselle sopivalla tavalla. Tai joka vaan soittaa omasta mielestä parasta musaa.

”Voitsä kattoo mun kyykkyä?”

Siinä missä aloittelijan kyykkyä aletaan vasta hahmottelemaan turvalliseksi ja oikean syvyiseksi, edistyneen treenaajan kyykkyä viilataan jo taloudellisemmaksi pienillä nyansseilla. 
Hyvä koutsi tuntee hyvin liikkeiden mekaniikan ja pystyy näyttämään esimerkin sekä hyvästä että huonosta suorituksesta. Hyvä koutsi osaa lähteä purkamaan virheitä oikeasta päästä ja pystyy antamaan erilaisia tapoja liikkeen korjaamiseen, muttei yritä infoähkyllä korjata kaikkea kerralla. Hyvä koutsi ei anna periksi vaan vaatii keskittymään liikeeseen niin kauan kuin tarve vaatii, etenkin jos kyse on turvallisuudesta.

Nälkä, jano, paleltaa, väsyttää ja sukatkin on märät.

Yritämme tietenkin huolehtia, että jokaisella on vatsa täynnä, nestetasapaino kohdallaan ja kuivat vaatteet eikä silmienkään auki pitämiseen tarvittaisi tulitikkuja, mutta vaikka tyttöystävä jätti, putkiremontti venyy, jalka on murtunut ja verottajakin muisti kolmen tonnin mätkyillä, hyvä koutsi osaa silti kääntää ON-moden päälle. Hengittää pari(kymmentä) kertaa syvään ja kääntää sitten niin omat kuin asiakkaidenkin suupielet ylöspäin. Ihmisenä tässä jos jossain on opettelemista ainakin itselleni. 
Coach prep 2. Onneks nää ei ikinä lähde käsistä.

Päivän paras tunti.

Rento läpänheitto ja kannustaminen tunnilla kuuluvat asiaan, mutta syvemmät kuulumiset viikonlopun Tinder-treffeistä ja Winter Warin jatkoista kannattaa vaihtaa mieluummin lämppäalueella, jotta kaikki saavat salin puolella keskittyä treenaamiseen ja koutsi pystyy keskittymään koutsaamiseen. Tällöin treenaaminen on myös turvallista, kun kaikki ovat hereillä ja tekemässä samaa asiaa.

Hyvä koutsi saa kuitenkin olosuhteista riippumatta ryhmän huomion, pystyy innostamaan ryhmän keskittymään päivän treeniin, osaa hallita ryhmää ja pystyy ohjaamaan tunnin kuin tunnin läpi sujuvasti hyvällä flowlla. Jopa pikkujoulujen jälkeisenä maanantaina. Tai kun Justus treenaa vieressä ilman paitaa. 

Vaikka Justus kyllä tekee koko päivästä parhaan paitakin päällä.

Please do not interrupt me,
I’m having an important meeting.

Kaikkii mikä ylipäätään kannattaa tehdä, kannattaa tehdä kunnolla.

Hyvä koutsi antaa hyvää esimerkkiä myös treenaajana. Itse treenaan samaa ohjelmointia kuin asiakkaamme. Käyn tunneilla ja haluan, että koutsi vaatii minulta saman kuin muiltakin asiakkailta.

 

Kun astun treenaamaan salin puolelle, haluan keskittyä 60 minuuttia 110 % pelkästään omaan treeniini ja viettää myös itse päivän parhaan tunnin – sen saman, jonka haluamme tarjota asiakkaillemme. Tällöin pystyn antamaan myös omalla koutsausvuorollani enemmän. 

Hyviä juttuja. Mielenkiintoisia juttuja.
Vaikeita juttuja. Innostavia juttuja.

”Kädet lattiaan ja 20 punnerrusta.”

Oma taustani on kamppailulajeissa, joissa sensein sana on laki ja kuri on kova. Niissä treeneissä ei paljon kikateltu, koska muuten punnerrettiin. 15 vuodessa tavat tarttuvat tiukkaan ja oppii punnertamaan. Oppii myös vaatimaan samaa muilta.

Jos voisin nyt antaa terävän litsarin itselleni pari vuotta sitten, tekisin niin. Olen itsekriittisesti potenut monta kertaa huonoa omaatuntoa tästä syvälle juurtuneesta kurista ja ehdottomuudesta, omasta pikkumaisuudesta ja ties mistä alkaen käsisaippuasta, niin yleisellä kuin jonkun henkilökohtaisellakin tasolla. Useimmiten aivan turhaan, silloin tällöin ihan aiheesta.

Oppi tuntuu kuitenkin menevän aina parhaiten perille kantapään kautta ja pikkuhiljaa sitä huomaa kasvaneensa niin koutsina kuin ihmisenä. Paljon on kuitenkin vielä oppimista, joten matka jatkuu.

Burpees for everyone!

xoxo,

Maija