Käynnissä oleva sykli keskittyy paljolti keskivartalon vahvistamiseen. Suurin osa ihmisistä rinnastaa keskivartalon lihakset six päkkiin ja lukemattomiin vatsarutistuksiin. Vaikkakin sixpäkillä on tärkeä rooli kehon liikuttamisessa on keskivartalon lihaksilla kuitenkin paljon muutakin tehtäviä kun kerätä katseita rannalla. Kaikki ovat varmaan kuulleet ”syvistä” vatsalihaksista ja keskivartalopidosta, mutta otetaanpa pieni kertaus.

Keskivartalon lihaksisto voidaan jakaa kolmeen kategoriaan. Ekstensoivat lihakset ovat selän puolella ja niiden tehtävä on suoristaa selkärankaa. Tunnetuin keskivartalon lihasryhmä eli ”six päkki” löytyy etupuolelta. Päkin tehtävä on aikaansaada fleksiota eli rangan taivutusta eteenpäin. Lisäksi suorat vatsalihakset auttavat pitämään meitä pystyssä yhdessä extensoivien lihasten kanssa. Suorien vatsalihasten alta löytyy vielä poikittaiset vatsalihakset jotka saavat aikaan paineen vatsassa esim vessassa asioidessa. Yhdessä nämä lihakset muodostavat tiukan korsetinomaisen tuen keskivartaloon.

Vatsalihasten tärkein tehtävä on ylläpitää ryhtia ja tukea selkärankaa pystyssä. Keskivartalon tuen avulla on mahdollista pitää selkäranka neutraalissa asennossa missä rangan nikamat pysyvät järjestäytyneessä suorassa linjassa jopa ulkoisen taakan kuormittaessa selkää. Selkäranka ja varsinkin rangan alaosa eli lanneranka on erittäin altis vammoille. Rangan pysyessä järjestyneenä eli suorana, tämä riski minimoidaan. Kun saamme ”korsetin” tiukaksi, eli aktivoimme keskivartalon lihakset toimimaan yhteistyössä, selkä pysyy suorassa.

Kuvassa keskivartalotuki pettää, mutta kuka nyt siihen kiinnittää huomion..

Keskivartalosta puhuttaessa usein unohdetaan pakarat ja niiden merkitys. Pakarat ovat merkittävässä roolissa keskivartalon stabiloinnissa. Atleettisesti lahjakkailla ihmisillä on usein poikkeuksellisen hyvin kehittyneet pakarat jotka yhdessä vatsa- ja selkälihasten kanssa muodostavat ”korsetin” ja vakaan alustan voimantuotolle. Keskivartalon lihasten tarkoitushan on stabiloida lantion seutu. Lantio on yleensä se heikko lenkki selkärangassa. Mikäli lantio liikkuu ulkoisen kuorman painaessa selkää, selkäranka on altis vaurioille. Lukitsemalla lantion seutu keskivartalon lihaksilla, vältymme turhilta loukkaantumisilta.

Selkärangan hallittu taivutus ei ole vaarallista. Sen sijaan äkilliset liikkeet jotka tuottavat painetta rangan nikamien välissä oleville välilevyille voivat johtaa välilevy vammoihin, jotka voivat olla erittäin ikäviä. Hyvällä keskivartalotuella vammojen todennäköisyys pienenee.

On erittäin tärkeä ymmärtää vatsalihasten toiminta kun haluamme hyödyntää raajojen voimia. Ylävartalon ja alavartalon välissähän on keskivartalo. Mikäli keskivartalo on heikko, voima vuotaa. Käytännössä tämä tarkoittaa että kun kyykkäät tanko selässä on samantekevää kuinka vahvat jalat sinulla on mikäli keskivartalo on heikko, koska voima ei johdu jaloista tankoon. Samoin jos työnnät tankoa käsilläsi ylös, mikäli keskivartalo on pehmeä niin voima vuotaa taas etkä saa hyödynnettyä käsien voimaa. Keskivartalo on kuin talon sokkeli, sen on oltava vahva jotta talo ei painu kasaan.

Keskivartalo on tärkeä osa kokonaisuutta jonka avulla voima johtuu. Keskivartalon lihakset osallistuvat lähes kaikkiin kehon liikkeisiin jollain tavalla jopa ihan päivittäisessä elämässä. Yleisin syy selkäongelmiin on nimenomaan heikot lihakset keskivartalon alueella.

Luojan kiitos koutsit ovat taas kerran miettineet tätä asiaa ja päättäneet tehdä jotain asialle. Siitä syystä nyt keskitytään keskivartaloon.

Namaste!