Muutama vuosi sitten näimme videon, missä Amerikkalainen SWAT ryhmä laskeutui supersankari- asuissa lastensairaalan katolta ja veivät lahjoja sairaalassa oleville lapsille. Video kosketti meitä sen verran että halusimme itse tehdä saman. Onneksi meillä oli jo tiimi valmiina joilta löytyi sekä osaaminen että halu.

Kuluneella viikolla pääsimme jälleen toteuttamaan Supersankari- tempauksen Lastenklinikalla. Perinteisesti olemme tehneet tempauksen joulun tienoilla jolloin Basementin yhteisö on lahjoittaneet lapsille joululahjoja. Viime jouluna se ei onnistunut, lastensairaalan remontin tuomien vaikeuksien takia. Tällä kertaa tempaus tehtiin yhteistyössä Kummit ry:n ja Saferoomin kanssa. Tulemme tulevaisuudessa myös jatkamaan samaa perinteistä ”joulutempausta” mihin Basementin poppoo saa osallistua, joten olkaa huoleti 🙂

Kuva: mtv3.fi

Tässä video 2015 tempauksesta

Olen ehdottomasti sitä mieltä että kaikki voivat olla supersankareita. Ikään, sukupuoleen tai fyysisiin ominaisuuksiin katsomatta. KAIKKI voivat olla supersankareita! Tässä kuitenkin muutama ohje supersankareille.

1. Kerää tiimi ympärillesi

Kun supersankarit haluavat saada jotain suurta aikaiseksi, he liittoutuvat. Kerää ympärillesi ihmisiä jotka ajattelevat samoin ja joilla on sama tavoite.

2. Tee hyvää

Supersankareilla on hyvä sydän. He auttavat ympärillä olevia ja suojelevat heikompia. Supersankaruus arjessa voi olla yksi hyvä teko päivässä. Tee joku onnelliseksi joka päivä. Se voi olla sana tai teko, kunhan tarkoitusperä on tuoda hymy jonkun kasvoille. Tee siitä tapa.

3. Rakenna vahva keho

Supersankarit ovat vahvoja. Tulee aika jolloin sinun on oltava vahva kun muut eivät siihen pysty. Vahvaa fysiikkaa ei rakenneta ilman vahvaa psyykettä, joka yleensä on vielä ratkaisevampaa haastavassa tilanteessa. Tee jotain joka päivä jotta olisit vahvempi kun eilen.

4. Kannusta muita

Supersankarit eivät leveile tai tuo esiin omia tekojaan, vaan kannustavat muita. Sinun kannustuksella voi olla merkittävä vaikutus jonkun muun päivään.

5. Elä kurinalaisesti

Supersankarit elävät kurinalaisesti. Kurinalaisuus kasvattaa luonnetta. Luonne määrää sen menemmekö eteenpäin vai taaksepäin ja miten suoriudumme vastoinkäymisistä.

6. Anna enemmän kun saat

Supersankarit eivät mieti ensimmäisenä mitä he saavat. Usein he jopa menettävät asioita. Tosin luopuminen yleensä antaa enemmän kun mitä voisi luulla.

7. Älä vältä vastoinkäymisiä

”Do not pray for an easy life, Pray for the strength to endure a difficult one”- Bruce Lee. Supersankarit hyväksyvät sen ettei elämän kuulu sujua ilman vastoinkäymisiä. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Mikäli löydät niistä opetuksen siemenen, ne vievät sinua eteenpäin ja tekevät sinusta entistä vahvemman Supersankarin.

Supersankaruus ei ole tekoja, vaan elämänasenne.