Basement palaa CrossFit harjoittelun juurille

Muistan kun kurssin apukouluttaja Jussi Jokinen kirjoitti taululle osoitteen CrossFit.com. Saatesanoiksi hän laukoi: ”Näin palomiehet, poliisit ja erikoisjoukkojen sotilaat treenaavat USA:ssa.” Menimme salille ja 20min treenin jälkeen nojasin polviin tajuten että en ollut ikinä kokenut mitään yhtä rankkaa. Sain ensikosketuksen kovan intensiteetin harjoitteluun.

Tämä tapahtui vuonna 2007  ja samalla minun On ramp CrossFit harjoittelumuotoon. Olin silloin sukeltajakurssilla pelastusopistossa erikoistumassa vedenalaiseen pelastamiseen. Kurssi on tunnettu fyysisesti vaativana kurssina, pitkien juoksulenkkejen ja uintiharjoittelun takia. Juuri tuona vuonna kurssin fyysistä osuutta oli päätetty muuttaa ammattia palvelevammaksi.

Ennen kuin CrossFit harjoittelumuodosta tuli urheilulaji, yksi sen valtti oli tehokkuus verrattuna sijoitettuun aikaan. ”Short and intense” oli harjoittelun ohjenuora. Harjoittelu oli huomattavasti yksinkertaisempaa ja siten ei myöskään vienyt yhtä paljon aikaa. 2007 se saattoi vielä näyttää esimerkiksi tältä:

Ma: 5-5-5-5-5 Deadlift
Ti: For time 2k row
Ke: ”Annie”- for time 50-40-30-20-10 DU:s & Sit ups
To: vapaa
Pe: Shoulder press 3-3-3-3-3
La: ”Cindy”- AMRAP 20 5 pull ups, 10 push ups, 15 air squats
Su: For time: 30 muscle ups

 

Vuonna 2009 Mikko Salon maailmanmestaruuden myötä tehtiin dokumentti nimeltä ”Sisu”. Dokumentissä Mikko kertoo yhdistelevänsä voima- ja kuntoharjoituksia kun perinteisesti nämä on pidetty toisistaan erillään. Tämän jälkeen kyseinen tapa ohjelmoida harjoitukset levisi maailmalle.

Kuten huomaat, laji on kehittynyt paljon noista ajoista. Kokemusta on kertynyt ja asiantuntijoita on kuunneltu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö vanhat ajat silti olleet tehokkaita. Volyymi oli pienempi, mutta intensiteetti sitäkin suurempi. Kehon lihaksistoa saatiin ärsytettyä monipuolisesti ja toiminnallisesti hyvinkin lyhyessä ajassa.

Tämä on myös yksi syy siihen miksi se saavutti niin suuren suosion juuri yllämainittujen ammattiryhmien parissa. Kyseisissä ammateissa vaaditaan kovaa fyysistä ja henkistä kuntoa, mutta aikaa treenata täysin optimaalisella tavalla ei välttämättä ole.

Nyt seisomme uusien haasteiden edessä. Rajoitusten ja suositusten myötä halusimme pienentää ryhmäkokoja jotta turvavälit voidaan paremmin säilyttää. Ryhmäkokojen pelkkä pientäminen olisi johtanut tutntikapasiteetin pienenemiseen. Haluamme samalla kuitenkin palvella kaikkia asiakkaitamme. Tämän myötä saimmekin idean: Mitä jos palaisimme juurille hetkeksi? Mitä jos treenit suoritetaankin Old School ”Short and intense” meiningillä? Mikäli se kelpasi kuntoilumuodoksi erikoisjoukkojen sotilailla vuonna 2007, niin todennäköisesti se kelpaa myös meille muutamaksi viikoksi.

Näin ollen lyhennämme toistaiseksi WOD:ien kestoa 30 minuuttiin ja samalla tuntien ryhmäkoko vähennetään yhdeksään osallistujaan. Pienempi ryhmäkoko mahdollistaa entistäkin turvallisemman treenaamisen ja samalla laadukkaamman valmentamisen. Tämä on siis väliaikainen ratkaisu tiukentuneiden rajoitusten ansiosta.

Kortit on jaettu, näillä pelataan.