Kuinka vahvoja Basementiläiset ovat? Voimatestejen tulokset

Tämän syksyn voimatestit ovat takana. Seuraavassa käydään läpi salin voimatuloksia ja keskiarvoja sekä naisissa että miehissä. Kehitystä kannattaa aina verrata itseensä, mutta toisaalta urheiluun kuuluu myös omien tulosten vertailu muihin ja se antaa myös realistisen kuvan siitä, millä tasolla itse on.

Monesti me verrataan omia voimatasoja huippuihin. Tyyliin katsotaan kuinka vahvoja kilpailijat on CrossFit Gameseissä ja voivotellaan sen jälkeen kuinka heikkoja olemme heihin verrattuna. On kuitenkin hyvä muistaa, että huippukilpailijan ja harrastajan ero on suuri. Kilpailijalla CrossFit kilpailuissa menestyminen ja sen vaatima työ menee prioriteetissä muiden asioiden edelle. Harrastajalla taas CrossFit on osa jokapäivästä elämää, mutta välttämättä harrastus ei mene kaiken muun edelle. On huomiotava, että ajankäyttö myös määräytyy sen mukaan mitä elämässä priorisoi ja tulokset luonnollisesti myös sen mukaiset.

Näin voidaan sanoa, että harrastajan on turha verrata itseensä kilpailijoihin.  Sen sijaan voi verrata itseään kaltaisiinsa, kuten samassa yhteisössä oleviin henkilöihin.

Viikko alkoi työnnön (Clean & Jerk) yhden toiston maksimitestillä. Testin kirjattujen tuloksien perusteella, miesten mediaanitulos oli 80kg ja naisten vastaava  48,75kg. Miesten korkein kirjattu tulos oli 105kg ja naisilla 65kg.

Päivän levon jälkeen testattiin takakyykyn 1 yhden toiston maksimi. Miesten mediaanitulos oli 120kg ja naisten vastaava 75kg. Kovimmat tulokset olivat miehissä 190kg ja naisissa 110kg.

Perjantaina oli vuorossa tempauksen ja pystypunnerruksen voimatestit. Tempauksessa kovimmat tulokset olivat miehissä 92.5kg ja naisissa 47.5kg. Mediaanitulos oli miehillä 60kg ja naisilla 33,75kg. Pystypunnerruksessa (Shoulder press) mediaani miehillä oli 60kg ja naisilla 37kg. Kovimmat tulokset olivat miehillä 72.5kg ja naisilla 42.5kg.

Viikko päätettiin maastavedon maksimitestillä. Koviin mediaaniarvoihin päästiin myös tässä, miesten mediaanituloksen ollessa 152.5kg ja naisten 100kg. Kovin tulos miehillä oli 220kg ja naisilla 130kg.

Muutama huomioon otettava seikka nousi esiin. Tulokset jotka tässä laskelmassa on humioitu, ovat tuloksia jotka ovat julkisesti nähtävillä. Wodconnect.com soveluksessa on myös mahdollista kirjata tulos siten että se ei ole julkisesti nähtävissä. Huomioitavan arvoista on sekin, että naiset kirjaavat tuloksia vähemmän (ainakin julkisesti), vaikkakin tunneilla naisia käy enemmän.

Noh, mitäs nyt kun salin tulokset on tiedossa? Yllämainitut tulokset kertovat kanssatreenaajien tasosta, eli heistä jotka käyttävät saman verran aikaa treeniin kuin sinäkin. Joo, tiedän että kaikki ei treenaa yhtä paljon, mutta ainakin me voidaan antaa jonkinlainen tavoite mihin pyrkiä ja osaat verrata itseäsi salin keskitasoon. Jos jäät salin keskitason alle, mieti mitä voisit tehdä jotta pääset keskitasoon, joka alkuun voisi olla hyvä tavoite. Valmentajat ovat paikalla myös sitä varten että he voivat auttaa sinua pääsemään kohti tavoitettasi.