Video: 10 viikon Basement Nutrition tulokset

Annukka ohjeisti ja Arttu totteli kiltisti. Tuloksena oli että puhdasta rasvaa paloi 3,1 kg 10 viikon aikana Basement Nutrition ravinto- ohjelman avulla. Vaikeaa se ei ollut missään vaiheessa ja kaiken kukkuraksi suorituskykykin parani.

Tykkään haasteista. Vuoden vaihteessa lupasin itselleni että kesällä rasvaprosenttini on 10%. Pidin myös lupaukseni.

Maaliskuuhun asti söin normaalisti eli karvan verran yli kulutukseni. Maaliskuussa kävin mittauksessa ja tuolloin rasva % näytti 13,4. Mittauksen jälkeen söin Annukan Basement Nutrition ohjeiden mukaan 10 viikkoa, jonka tuloksena paino putosi 5,2kg. Tästä 3,13kg puhdasta rasvaa.

Vuoden alun lähtötilanteesta paino putosi 7kg. Sinänsä kehonkoostumuksen muutos olisi voinut olla vielä parempi mikäli treenaamista rajoittanut corona pandemia ei olisi sekoittanut treenirutiineja. Koko karanteenin ajan harjoittelu koostui pääosin kehonpainoharjoitteista ja kahvakuulaharjoitteista. Tankoon en koskenut kertaakaan koko karanteenin aikana. Tämä luonnollisesti saattaa vaikuttaa lihasmassaan nagatiivisesti jonkun verran. Se tosin on spekulaatiota.

Olenko tyytyväinen tulokseen? Kyllä. Tarvetta ei ollut pudottaa painoa. Tein sen pelkästään osoittaakseni itselleni että pystyn siihen. Tiesin Annukan Basement Nutrition menetelmän toimivan ja halusin myös osoittaa sen toimivuuden muille.

Ai herkuttelinko välillä? Kyllä. Vähintään kerran viikossa. Mikäli tiedossa oli herkuttelua sisältävä päivä, niin huomioin sen päivän muissa aterioissa ettei energiansaanti ylittänyt suunnitelmaa merkittävästi. Luonnollisesti ihan joka pullahimolle en voinut ratketa, mutta en myöskään koennut että ravinto- ohjelma olisi mitenkään rajoittanut elämääni. En myöskään missään vaiheessa nähnyt nälkää.

Kaikkein parasta tässä projektissa oli se että voimatasot nousivat, vaikka paino putosi!

Alla olevalla videolla tarkemmat tulokset mittauksesta.

 

Tässä vielä maaliskuun mittaus.

 

 

Basement Nutrition ravintovalmennus ei ole pelkästään “ohjeet kouraan” tyyppinen paketti. Annukka osaa huomioida kokonaisuuden ja ennakoida karikot. Hän auttaa sinua pysymään polulla siinä vaiheessa kun itse luovuttaisit. Luota ammattilaiseen!

 

 

Shopping Cart